AjankohtaistaHippolis tiedottaa

Hevosalan yhteinen kuntavaaliohjelma julkaistu – tutustu materiaaleihin ja vaikuta äänestämällä

Vuoden 2025 alue- ja kuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 13. huhtikuuta. Hevosala on nostanut pääteemoikseen hevosen tuoman hyvinvoinnin, alan elinkeinona, hevosen merkityksen luonnon monimuotoisuuden tukijana sekä tasa-arvoisen harrastamisen. Yhdessä viestimällä hevosala tekee asiaa tutummaksi tuleville päättäjille sekä kannustamalla ihmisiä äänestämään.

Hevosalan järjestöt Suomen Hippos, Hippolis, MTK ja Suomen Ratsastajainliitto ovat yhteistyössä laatineet hevosalan kuntavaaliohjelman, jonka tavoitteena on saada alueelliseen ja kunnalliseen päätöksentekoon mukaan hevosalaa tuntevia henkilöitä. Keskusjärjestöt tekevät valtakunnallista edunvalvontatyötä hevosalan eteen, ja alueelliset toimijat ovat avainasemassa paikallisessa vaikuttamisessa.

Tutustu kuntavaaliohjelmaan.

Suomessa on lähes 70 000 hevosta, jotka liikuttavat ja koskettavat yli 600 000 suomalaista. Faktatiedon jakamisella kartutetaan eri tahojen tietämystä ja ymmärrystä hevosalan yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta sekä lisätään hevosalan näkyvyyttä mediassa ja yhteiskunnassa laajemmin.

Hevosalan kuntavaaliohjelma keskittyy viiteen teemaan, joissa tuodaan esille hevosen ja hevosalan merkitystä yhteiskunnalle:

  • Hevosala luo hyvinvointia
  • Hevosala – elinvoimaa ja työpaikkoja
  • Hevonen luo kestävän ja vetovoimaisen ympäristön
  • Tasa-arvoista harrastamista kaikille

Hippoliksen sivuille on avattu oma Kunta- ja aluevaalit -sivu, josta löydät materiaalia synnyttämään ajatuksia ja tukemaan hyviä päätöksiä vaalien alla. Olitpa äänestäjä, ehdokas tai tuleva päättäjä, löydät sivuilta hevosalan toimijoiden yhteisen kuntavaaliohjelman sekä tilastoja ja muuta materiaalia hevosalan vaikuttavuudesta. Lisäksi Hippos, Hippolis, MTK ja Ratsastajainliitto järjestävät koulutuksen jäsenilleen sekä alan toimijoille vaikuttamistyöhön sekä hevosalan viestintään liittyen. Vaalien alla somekampanjan avulla lisätään tietoisuutta hevosalasta – sinäkin voit osallistua jakamalla näitä postauksia eteenpäin – kiitos, jos jaat. Sivulta löydät myös ehdokkaita, jotka puhuvat hevosalan puolesta.

Hevosalan yhteisen viestin vieminen on jokaisen hevosihmisen asia. Kerro, kysy, keskustele, vaihda ajatuksia!

Hippolis – Hevosalan osaamiskeskus ry – https://www.hippolis.fi/kuntavaalit/

Suomen Hippos ry – https://www.hippos.fi/suomen-hippos-ry/vaikuttaminen-ja-edunvalvonta/vaalit2025/

Suomen Ratsastajainliitto ry – https://www.ratsastus.fi/kuntavaalit/