Kuvassa on eritelty ne kohdat, joihin hevosella kertyy rasvaa Sään takana merkitty myös kohta, josta hevosen rinnanympärys voidan mitata. Samasta kohdasta voidaan mitata myös hevosen painomittanauhalla painoarviota varten.

© Piirrokset: Juha Varhi / Hippolis

Hevosen kuntoluokan eli lihavuuskunnon määrittäminen

1 erittäin laiha Kylkiluut ja selkärangan okahaarakkeet näkyvät. Rasvakudosta ei ole tai se on ohut.
2 laiha Kylkiluita on näkyvillä. Kaula on kapea.
3 normaali Kylkiluut ovat peitossa ja helposti tunnettavissa, eli ne tuntuvat kylkeä tunnusteltaessa, mutteivät näy.
4 lihavahko Rasva kylkiluiden päällä tuntuu pehmeältä. Rasvaa alkaa kertyä sään ympärille, kyynärpään taakse ja kaulaan.
5 lihava Kylkiluiden tuntemiseksi tulee painaa rasvakerrosta sen päällä. Rasvaa on kertynyt sään ympärille, kyynärpään taakse ja kaulaan. Selkärangan kohdalla on vako.

Kaikilta kantakirjattavilta suomenhevosilta ja lämminverisiltä ravihevosilta määritetään kuntoluokka kylkiluiden päällä olevan rasvakerroksen perusteella oheisella 1-5 asteikolla, ja määritystä voidaan vielä tarkentaa +/- -merkillä.

Hevosen on tarkoituksenmukaista olla sen käyttöä vastaavassa lihavuuskunnossa. Runsaan huonon rehun syönnin aiheuttamaa heinämahaa ei pidä sekoittaa lihavuuteen. Hevosurheilun eri lajeissa tarvitaan erityyppisten lihasten käyttöä ja lihavuuskuntoa (vrt. ravurit ja ratsut). Yleistäen voidaan sanoa, että kilpakuntoiset lv- ravurit ovat kantakirjausluokituksessa keskimäärin 2+ – 3+, sh-ravurit 3 – 4- ja sh-ratsut 4- – 4+.

Siitoshevosenkin on syytä olla ”ei liian lihava eikä liian laiha”. Hieman lihavan tamman on joissakin tutkimuksissa todettu tiinehtyvän parhaiten, mutta liikalihavuuskaan ei ole hyväksi. Imettävän tamman kuntoluokan on oltava hyvä. Kantava tamma tarvitsee myös hyvän lihavuuskunnon, mutta se ei saisi olla liikalihava, jotta synnytys ei vaikeutuisi. Siitosori saattaa laihtua astutuskaudella, joten sen on oltava ennen kautta vähintään hyvässä lihavuuskunnossa.

Hyvin laihan hevosen suorituskyky on huono. Jos lihaksen sisäisen rasvan määrä on alhainen, lihasmassakin pienentyy. Kasvavan varsan ja nuoren hevosen liiallinen laihuus ja puutteellinen ruokinta heikentävät hevosen kehittymistä. Jotta hevosesta kehittyisi mahdollisimman kestävä, tulisi sen kasvun edetä mahdollisimman tasaisesti myös vieroituksen aikana ja sen jälkeen.

Hevosen laihuus voi riittämättömän ruokinnan tai olosuhteiden lisäksi johtua myös esimerkiksi sisäloisista, vatsahaavasta tai iäkkäämpänä aivolisäkkeen toimintahäiriöstä
(pars pituitary intermedia dysfunction, PPID, entinen Cushingin tauti).

Hevosen liikalihavuus kuormittaa elimistöä, esimerkiksi nivelille tulee ylipainosta turhaa rasitetta. Liikalihavuus altistaa osaltaan hevosen erilaisille sairauksille kuten kaviokuumeelle ja metaboliselle oireyhtymälle. Liiallinen väkirehuruokinta voi aiheuttaa käytöshäiriöitä tai vapaapäivien jälkeisen kovan rasituksen jäljiltä lihasongelmia, kuten lannehalvauksen.

Mikäli hevonen on liian laiha tai liian lihava, on syytä analysoida tilanne ja tehdä tarvittavat muutokset käytännössä. Itse laskettuja tai teetettyjä rehulaskelmia, mahdollisia rehuanalyysin tuloksia ja ruokintasuosituksia voi käyttää apuna. Tarvittaessa voi kysyä neuvoa tallinpitäjältä, ruokinta-asiantuntijalta, valmentajalta, ratsastuksenopettajalta tai eläinlääkäriltä. Hevoskohtainen yksilöllinen ruokinta ja säännöllinen liikunta, kilpahevosilla suunnitelmallinen valmennus, ovat terveen hevoselämän perusedellytyksiä. Hyvän hoidon ulkoisia merkkejä ovat hevosen elämänilo, ryhdikkyys ja lihaksikkuus, kiiltävä karva sekä työhön nähden sopiva lihaskunto

Lähteet:

Perttunen, Eero. Tiedonanto 11.5.2007
Saastamoinen, Markku, Pro Hevonen 1/2007. Millainen on hevosen hyvä lihavuuskunto?
Sykes, Ben. Hippos 1/2006. Pulleat ponit ja karvaiset hevoset kipeine kavioineen.
[Aivolisäkkeen toimintahäiriö (pars pituitary intermedia dysfunction, PPID, entinen Cushingin tauti) ja hevosen metabolinen oireyhtymä (Equine Metabolic Syndrome, EMS).]